Alkuperäni on Helsingistä ja vuosimalli 1973. Asun perheeni kanssa Porvoossa keskellä peltoja ja metsää. Työtaustaltani olen mainosmies ja ilmeistä on että liikunta on ollut monessa muodossa iso osa elämääni.

Alussa

Kuntonyrkkeilyohjaajana minulla on pitkä kokemus Porvoon Nyrkkeilyseurassa, mutta halusin lähemmäksi yksilöllistä kuntoliikuntaa. 2018 toteutin yhden haaveistani ja valmistuin FAF Gym Instructor ja FAF Personal Traineriksi.

Käännekohta

Get Fit

Ketteryys on vahvuuteni, mutta selkä heikkouteni. Yli 40 vuotiaana ongelma huipentui välilevypullistumaan. Lääkäri väitti alaselän välilevyjen kuluneen olemattomiin ja ohjasi minut fyssarille.

Saamani hoito ja kuntoutusohjeet olivat tehottomia ja oli ajaa leikkaukseen. Se sai minut paneutumaan selän anatomiaan, jonka pohjalta löysin itselle toimivimmat keinot kuntoutua. Vältin leikkauksen ja halu auttaa muita treenaamaan fiksummin kasvoi.

F24S

Get Fit

Vuonna 2020 irtauduin toimistotyöstä ja siirryin kokopäiväiseksi personal traineriksi Fitness24Seven Itä-keskuksen ja myöhemmin Porvoon salille. Tavoitteeni oli saada kokemusta jatkuvasta valmennustyöstä. Pääsin korona-pandemiasta huolimatta valmentamaan toista sataa asiakasta kahdessa vuodessa.

CrossFit

Get Fit

Vuonna 2020 tutustuin myös CrossFit-harjoitteluun. Se vei sydämeni ja vielä saman vuoden syksyllä minulla oli Tampereella suoritettu CrossFit Level 1 -ohjaajalisenssi.

CrossFit avasi silmäni paljon monipuolisempaan harjoitteluun. Voiman, kestävyyden ja ketteryyden yhdistäminen näytti kantavan nopemmin tuloksia.

Painonnostoliikkeet toivat aivan uuden ulottuvuuden voimaharjoitteluun ja kiinnitti huomioni moninivelliikkeiden merkityksestä fyysiseen hyvinvointiin.

Liikaa, liian lyhyessä ajassa

Get Fit

Samalla olen elävä esimerkki siitä kuinka innostus uutta lajia kohtaan voi olla kohtalokasta. Vauhdin kasvaessa unohtuu nopeasti kuinka tärkeää on uuden lajin perusominaisuuksien kärsivällinen kehittäminen tai loukkaantumisen riski kasvaa jyrkästi.

Kesällä 2021 tulehtuivat molempien käsien hauikset ja kyynärvarren lihasten kyynärpäähän kiinnittyvät jänteet. Molempiin käsiin muodostui vaikea tennis- ja golf-kyynärpää. Käsien palautuessa keskityin jalkavoimien kasvattamiseen, jonka myöden jouduin uuden ja vielä suuremman ongelman eteen.

Vaikka liiketeniikkani on miltei moitteetonta, liian nopeasti nousujohteiseksi muuttunut harjoittelu johti palautumisen laiminlyöntiin.

Yksi aamu sukkaa vetäessä jalkaan repesi alaselän nelikulmaisen lannelihas. Tulehdus levisi ristiluun ja suoliluun välisiin nivelsiteisiin. Tunne oli kuin olisi tippunut jaloilleni jostain tosi korkealta.

Usein palautumisen puutteesta johtuvat ongelmat paljastuvat ihan arkisissa hommissa.

Monta kokemusta riikkaampi

Get Fit

Pidän kokemani vastoinkäymiset tärkeänä osana sitä miten valmennan ja ohjelmoin kuntosuunnitelmia tänään.

CrossFit-ideologian tunteminen, painonnosto, nyrkkeily ja omakohtaiset kokemukset harjoittelun ja palautumisen tasapainosta on tehnyt minusta personal trainerina paremman.

Ravinnon ja palautumisen merkitystä ei voi ohittaa. Kun mietin miten saan asiakkaani myös kiinnittämään huomiota ravintoon ja sen valmistamiseen itse, syntyi ajatus käsikirjasta. Kuvitettu Ravinnon rakentamisen käsikirja kuntoilijoille on ostettavissa Get Fit -verkkokaupasta.

Vuodet ovat kasvattaneet kokemusta siitä mikä hyvinvoinnin saavuttamisessa on oleellista. Työni asiakkaitteni parissa ja ennen kaikkea omakohtaiset kokemukseni ovat pohjustaneet tietä sille missä järjestyksessä tavoitteita on tehokasta, mutta myös turvallisinta saavuttaa.

Tehdäänkö sinun tavoitteista totta?

Ota yhteyttä

NEW!

Ravinnon rakentamisen käsikirja

Tutustu

Blogit